Perinnepäivien kyltin pystyttäjät Aino Hartikainen ja Tapani Ruuskanen

Perinnepäivät

 2015 Perinnepäivät 4.9-5.9.

Syyskuussa vietettiin kaksipäiväisiä perinnepäiviä. Ensimmäisenä päivänä kävi Pöljän koululaisia tutustamassa meidän perinnepolkuun ja perinnetavaroihin, joita kyläläiset olivat tuoneet paikan päälle. Perinnepolkua oli rakentamassa meidän kanssamme Humakin opistolta oppilaita, jotka saivatkin sen polun paljon mielenkiintoisemmaksi kuin olimme odottaneetkaan.
 
 
Myllyltä löytyy aina jotain mielenkiintoista. Siellä oli eläimiä: lampaita, kanoja ja hevonen ja poni. Ongintaakin oli järjestetty, taisi sieltä muutama kalakin käydä koukkuun. Poni antoi jännityksen aihetta karkaamalla rengas perässään iloissaan, kun oli ollut tallissa monta viikkoa kaviotulehduksen takia.
 
 
Koululla koululaiset söivät eväitä ja ihastelivat samalla kaikkea vanhaa tavaraa. Esillä oli rukki, vanha singer-ompelukone, käsitöitä. Vanha vannakin löytyi, kukahan siinäkin ennen oli kylpenyt. Ulkona olivat vanhat traktorit ja Siilin Sepän ahjo sekä paljon muuta katsottavaa.
 
Lauantaina oli myös hyörinää. Porukkaa oli paljon ja Seppäkin sai näyttää taitojaan. Karkin myyjät saivat myydä lakujaan, olivatpas ne maukkaita. Kirves heilui näytösmalliin koulun nurkalla, niin että hirvitti. Osmo Niskanen piti jöötä ja neuvoi, miten sillä heitettiin. Olihan se hienoa katseltavaa. Sisätiloissa emännät pistivät parhaitaan myydessä kahviotuotteita ja herkullisia leipiä. Ulkona tietysti oli ihanaa olla, kun tuoksu oli mahtava. Letut ja hillon kera, eihän niitä mikään voita. Vanhat autot ja se Gadillac… voi pojat, tie naisen sydämeen….

Kiitos kaikille, jotka osallistuitte perinnepäivien talkoisiin.

 

2014 Perinnepäivä

Vietimme perinnepäivää koulullamme 7.6. 2014 ja keräsimme kaikkia entisajan tavaroita näytille. Saimmekin sinne mukavasti erinlaisia käsitöitä ja tavaroita. Tässä meitä auttoivat monet kyläläiset, Maa- ja Kotitalouseura, Jaansmo Ay, Puustellin Pekka, joka toi näytille vanhanajan autoja. Tämä idea perinnepäivistä lähti historiapiirissämme kun aloimme miettiä jotain tapahtumaa joka olisi mukava koko kylälle ja vieraspaikkakuntalaisille. Tapahtumasta saatu tuotto laitettiin Kolmisopen kylähistoriakirjan tekoon.

Lopussa muutamia kuvia käsitöistä ja vanhoista tavaroista.